Tyypillinen kesäsää

Tänään oli tarkoitus lähteä Tarpomapäälle, mutta "kohtalainen" sade näytti ennusteen mukaan alkavan klo 11 aikoihin, joten piti olla maastosta pois niihin aikoihin. Sade kastelee atlasta tekevän, mutta se myös hiljentää linnut. Siispä uudestaan Tarpomapäälle. Minun piti mennä sinne yksin, kun taas samasta autosta Aapo ja Paula lähtivät saman ruudun soille. Kävin katsomassa teeripaikkaa, eikä teeri ollut siellä. Kiviä riittää syötäväksi muuallakin.

Kävin Tarpomapään metsäisellä laella, missä oli joitain leppälintuja. Leppälinnut eivät paljastaneet pesäänsä, joten jatkoin kulkua ajo-uralla. Piekana nousi lentoon ja se oli uusi laji ruudulle. Yllättävästi eteläinen punarinta lauloi ja punarintakin oli uusi laji.

Varustelistassa oli termospullo ja olin ihan tyytyväinen siihen, että maastotöissä oli tilaisuus nauttia aamun tee. Ei se ollut kaikki laukkaamista paikasta toiseen.

Sade alkoi jo kello 8. Sillä välin Jemina ja Heidi olivat poroerotuksella Peselmäaavalla ja Heidi yritti saada harakkaa esille matkimalla sitä sateessa, mutta eipä harakkaa huvittanut tulla esille, eikä muitakaan lintuja. Peselmäaavan ruudun poroerotus oli yhtä tyhjä kuin ennenkin. He eivät lähteneet UKK-puistoon vievää polkua, joka olisi myöskin ollut tyhjä. Minä kävelin pois Tarpomapäältä ja lähdin kävelemään kohti autoa havainnoiden samalla lintuja sateessa. Pari moottoripyöräilijää ajoi ohi antoivat peukkua. Voi olla aika märkä kyyti niillä. Saavutin auton muutaman kilometrin talsittuani. Aapo ja Paula tulivat kiveliöstä ajallaan, mitä nyt muutaman minuutin heitto. Uskomatonta tarkkuutta. Olivat havainneet myös eteläisen hernekertun.

Peurasuvannossa miehet olivat laittaneet lettukestit pystyyn ja saunan lämpimäksi. Kelpasi, koska olin vettä valuvan märkä. Huoneessa ei koko aikana saatu patteria toimivaksi, minkä takia varusteet eivät kerinneet kuivaa riittävästi seuraavaksi päiväksi. Heidi ja Aapo olivat suunnitelleet strategiaksi viimeiselle päivälle, että porukka saisi viimeisteltyä kolme ruutua saman tien varrelta. Eteläisin niistä jäisi minulle, Paulalle ja Petterille. Lintuatlas kutsuu sitä Pokaseläksi, mutta se on Poksaselkä. Pohjoisin niistä olisi Porttipahdan tekoaltaan länsipäässä ja kaikki olisivat saman tien varrella, koska oli havaittu, ettei alueelle pääse muuta reittiä. Annoin Paulalle luonnontieteellisen museon käsi-GPS:n mukaan, koska hän oli menossa suolle etsimään pikkukuovia ja jänkäkurppaa ja minulla oli ollut hutera tunne liikkumisesta yhtään missään ilman laitetta. Missä kännykkä ei toimi, käsi-GPS on näppärä.

Minun piti mennä karttaan merkitylle Teponpolulle etsimään urpiaista ja vihervarpusta. En tiennyt, miksi sen nimi on Teponpolku tai miksi siellä oli polku ylipäätään, mutta huomasin, että sen päässä oli geokätkö. Aamulla oli kiire ja polku oli 2½ km pitkä. Pian huomasin, ettei se edes ollut mikään kunnon polku, vaan se hävisi maastoon. Polku johti jängän laitaan, mutta GPS näytti vielä 238 metriä eteenpäin. Suolle siis.

Yläpostojoki saa alkunsa tästä lähteestä

Polku johti lähteelle metsäsaarekkeessa ja kätkö oli siinä lähellä. Pikkukuovi huusi ja laulujoutsenet. Ajattelin, että mikäli Paula ei löydä pikkukuovia, niin minulla se on ainakin nyt. Olin ajatellut, että kun löytyy polun pää, niin sitten osaan sitä taas takaisin pahemmin eksymättä siltä, mutta ei ollut niin. Geokätkölläkin on kävijöitä vain kerran vuodessa, joten ei polku geokätköilijöidenkään takia kulu. Vihervarpunen äänteli. Saavuin polun alkuun ja näin kirjosiepon, mikä oli uusi laji ruudulle.

Kännykkä toimi yllättäen ja sain tiedon, ettei pohjoiset ruudut tarvitsekaan meidän apuamme, vaan päinvastoin, ne voisivat tulla auttamaan meitä.

Petteri noukki minut tieltä ja läksimme etsimään rautiaista, mitä ei löytynyt. Paula oli myös mukana ja yksi ryhmä tuli lisää pohjoisilta ruuduilta etsimään punatulkkua. Minä olin ihan kylmissäni, koska kaikki vaatteet olivat märkiä. Jarkko lopulta löysi punatulkun. Tässä oli ihan Eelis Raritetin biisin "Vuodarimöhläys" tuntua.

Koko porukka lähti sitten Peurasuvantoon, jossa pistettiin aamusauna lämpenemään ja pakattiin tavarat autoihin ja olimme jo tien päällä ennen aikojamme. Sodankylästä nappasin ruoat junamatkaa varten ja porukka tiputti minut Rovaniemen rautatieasemalle. He lähtivät ravinteliin syömään, minä olin rautatieasemalla. Juna oli peruttu. Koko lähtevien junien taulu oli punaista, paitsi yksi Pendolino, eikä siihen saanut lippua. Pendolino tulee asemalle ja kysyn konduktööriltä, pääsenkö sisään ja pääsin. Hyvästit yölle makuuvaunussa. Viestitän ravintolaan tilanteesta ja Aapo ja Annetta tulevat rakettina paikalle. Kuulemma olivat kerinneet jo syödä. Pendolinoon ei saa paikkalippuja. Yhdessä junassa on neljän junan matkustajat. Tyyppi viereisellä istuimella pelaa jotain peliä, enkä saa nukuttua. Lähden lemmikkivaunuun, koska kokemukseni mukaan lemmikit ovat ainoita, millä on käytöstapoja. Matkalla sinne joku urputtaa siitä, että kannan rinkan täpötäyden ravintolavaunun läpi. On ihmiset sitten tyhmiä. Tein sen, että saisin edes hetken unta.

Mutta oikeasti myös eläimetkin oli hermostuneita. Tuona päivänä oli ollut täysmittainen kaaos rautateillä. Yöllä olen kuitenkin minä kotona ja Aapo ja Annettakin pääsivät kotiin. Jemina jatkoi yöpymään Limingan luontokeskukselle ja hän tiputti Paulan Ouluun. Heidi ja Jarkko jatkoivat Länsi-Lappiin, Petteri kävi kääntymässä Rovaniemellä ja ajoi Nuorgamiin.