Pomokairassa, tarpomapäällä

Suomen lintuatlaksen viimeinen maastokausi on nyt ja Birdlife Suomi ja Luonnontieteellinen museo järjestävät atlasretkiä Lappiin. Viimeksi valitsin Itä-Lapin ja tällä kertaa Keski-Lapin. Näiden lisäksi kahtena vuonna on ollut Länsi-Lappi. Länsi-Lapin reissaajilla on mahdollisuus käydä kaupassa ja kuivattaa varusteitaan, meillä muilla ei. Etukäteen ajattelin, että Pomokairaan mennään, mutta oikein ennakkotietoa ei ollut. Atlastilanne eli koko ajan. Koko Suomi on jaettu 10 x 10 km ruutuihin, joista osa on helpompi selvittää, toiset vähemmän helppoja.

Pohjoisen luonnontilaisissa metsissä ei ole paljon lintuja, mutta ihmistoiminnan myötä lintuja tulee. Ne ovat yleensä etelän lajeja. Niinpä "hyvä ruutu" on oikeasti huono ruutu ja päinvastoin. Huonon ruudun lajit ovat yleensä niitä erämaisia lajeja, joita suojellaan. Kyllähän reppu keikkuu kevyemmin aarnimetsässä kuin metsäautotiellä. Minua on aina kiinnostanut Lapin katvealueet. Luin varhaisessa vaiheessa Raimo O. Kojon Lapin retkeilyopasta. Yleensä hän kirosi hakkuita, mutta suositteli jokivarsia kalamiehille. En ole kuitenkaan kala enkä mies.

Aluetta hallitsee Pomokairan Natura 2000 -alue, joka on samalla IBA-alue, important biodiversity area. Sivusto kertoo, että kuusikot ovat yli 200-vuotiaita.

Tulin yöjunalla Rovaniemen asemalle, Prismasta hankittiin viikon ruoat ja lähdettiin Peurasuvantoon, mikä oli meillä tukikohtana paitsi telttaillessa. Pomokaira

Minulla työt olivat ns. Kittilä Higwayn eli Pomokairantien varrella ja osa oli Kittilän puolella. Alkuun tarkkailimme lintuja tieltä, mutta pikku hiljaa uskaltauduimme soille. Tuntuu, että tarvoin jänkää paljonkin ilman että se antoi mitään. Kuiva jänkä ei kai annakaan.

Kiinnostusta herättivät myös purojen ja jokien vaivaispajukkoiset varret. Yhdeltä löysin pohjansirkun. Pohjansirkkuja oli myös metsässä. Väliin niitä oli vähän, mutta nyt ilmeisesti kiinalaisten suojelutoimet ovat ruvenneet puremaan.

Pomokairassa ei ole juurikaan geokätköjä. Ymmärrän, että moni kätköilee nykyisin kännykän kanssa. Siellä ei ole paikoin kännykkäverkkoa. Sama oli kultamailla. Onneksi minulla on kuitenkin käsi-GPS mukana.

Heti ensimmäisenä päivänä Tarpomapään ruudulle ja matkalla sinne näkyy lapinharakka Tenniövaaran ruudulla. Olen ollut ymmärryksessä, että pohjoisessa on huono myyrävuosi, silti myyrien purijoita oli näkyvillä. Sinisuohaukkakoiras lentelee Tarpomapään ruudulla. Kunta vaihtuu Kittiläksi. Rämmin Mätäsojan vaivaispajukossa, missä yhytin laulavan pohjansirkun.

Seuraavana päivänä takaisin Tarpomapään ruudulle. Tällä kertaa liron poikaset piipersivät tien yli. Tien laidalla näkyi myös poikasia, mutta ne olivat keltaisia. Emolla näkyi kirkkaat sääret ja kun Petteri kysyi, miksi poikaset ovat eri värisiä, sanoin, että ehkä ne ovatkin punajalkaviklon poikasia. Kun katsoin kuvaa kännykästä, niin emo olikin suokukko, tai suokulainen, kuten Yrjö Kokko niitä kutsui.

Tänä päivänä näin myös merikotkan. Niitä pesii jossain Porttipahdan altaan luona, mutta sehän ei ole minun ruutuni.

Nousin vähän matkaa itse Tarpomapäälle ja sieltä irtosi teeri, mutta sillä ei ollut tipuja. Todennäköisesti se oli vain syömässä kiviä.